| -Tavoitteet saavutettiin Italialaisten kotipesässä-
Paalupaikka aika-ajossa, kaksi kertaa kolmas sija kisoissa ja päällepäätteeksi vielä kauden viimeisen kilpailun nopein kierros, jättivät hyvän maun kaudesta. Yleiskisan kolmas sija kolmenkymmenenneljän sarjaan lähteneen kuljettajan joukossa on saavutus, josta emme kauteen lähtiessä voineet haaveillakkaan. Samalla Mikko sijottui alle 25-vuotiaiden toiseksi ja kuittasi itselleen rookie-cupin voiton.
Maammelaulua ei tällä kertaa kuultu, mutta Mikko nostatti Imolassa kuitenkin siniristilipun salkoon kahdesti. Voittoonkin olisi ollut eväitä, mutta ensimmäisen lähdön hyvä startti paalulta hukkui Rivazza-mutkaan. Jarrutus jäi vähän myöhään ja ajolinja meni leveäksi. Muuta ei näissä kehissä tarvita. Sjoitus tippui välittömästi viisi, kuusi sijaa. Mikon vauhti oli kuitenkin kohdallaan ja pian hän nousi jo kolmanneksi aivan johtokaksikon Murray, Villamill, kantaan. Toisena ajanut, kokenut, nelinkertainen Espanjan vakioautomestari, Villamill, peitti kuitenkin kaikki Mikon ohitusyritykset. Älytöntä riskiäkään ohitutuksessa ei kannatanut ottaa sarjasijoituksista taistellessa ja niin oli tyytyminen kolmospaikkaan. Ennen kauden viimeistä lähtöä ynnäiltiin sarjapisteitä tarkasti Madenon tallipäällikön, Leo vd Maadenin kanssa. Lähtökohta oli se, että jos Murray voittaa, tulee Mikon ajaa vähintään viidenneksi ja toisaalta Italian Fantini ei saa olla kahta sijaa enempää Mikon edellä. Alkukierroksilla taisteltiin sijoista 3-8 raivokkaasti. Fantini puski Mikon pari kertaa hiekoille. Reiluun italialaiseen sporttihenkeen hänen tavoitteenaan oli ilmeisesti ratkaista peli edukseen tällätavoin. Tällä aikaa edellisen kisan kärkikaksikko pääsi omille teilleen. Muutaman kiihkeän kierroksen jälkeen Mikko oli taas kolmospaikalla Fantini perässään. Nyt Mikko työnsi "sukan syylariin", eikä italialainen pystynyt seuraamaan. Samalla syntyi kisan kovimmat kierrosajat, joista paras ei jäänyt Mikon omasta, aika-ajoissa tekemästään Alfojen Imolan rataennätyksestäkään kuin 0.2 sekuntia. Jo aiemmin kauden aikana Mikon suoritusvarmuus ja jouheva ajotyyli on huomioitu sisäpiirissä, mutta tämä loistava suoritus italialaisen autourheilun pyhätössä ei jättänyt enää epäselvää kenellekkään. Myös paikanpäällä olleet 35.000 tifosia todistivat, että kun tekniikkaa pelaa ja säädöt ovat kohdallaan, niin suomipoika menee kaikissa olosuhteissa kovaa. Mm tallikaveri, Madeno Racingin vakioykköskuski, Span paalumies, J.J.Magalhaes jäi aika-ajoissa "vierailija nöösille" 0.7 sek, samanlaisilla säädöillä varustetulla autolla. Erilaisia yhteydenottoja jatkosta tulikin viikonlopun aikana kohtuullisen paljon, mutta katsotaan nyt rauhassa tilannetta.
European Alfa Challenge jatkaa 99% varmuudella myös vuonna 2005 EurosportSuperRacing Weekendillä. Kilpailuviikonloppujen määrä kasvanee kuudesta kahdeksaan ja myös Alfojen TV-aika tulee lisääntymään merkittävästi. Osallistuminen, eikä vaan pelkkä osanotto, vaan EAC:n 2005 sarjavoitosta ajaminen, onkin Mikon ensi kauden päätavoite. Vuonna 2005 muuttuu myös SRW-viikonloppuina ajettava nykyinen ETCC vakioautojen MM-sarjaksi. Näin tämän sarjan status nousee samalle tasolle kuin F1 ja rallin WRC-sarja. Toisena pääluokkana jatkanee FIA GT. Toivottavasti myös Mika Salo jatkaa Maseratilla, sillä olisihan näin ainakin tuplamahdollisuudet kuulla maammelaulua näissäkin kisoissa.
European Alfa Challenge 2004 lopputulokset 11/11 osakilpailua Overall:
1. Simone Iacone ITA 316 pts
2. Maurizio Campani ITA 292 pts
3. Mikko Heino FIN 234 pts
Under 25:
1. Iacone ITA 316
2. Mikko Heino FIN 234
3. Eoin Murray IRL 229
Rookies:
1. Mikko Heino FIN 234
2. E. Murray IRL 229
3. Massimo Fantini ITA 228
Kuvissa Mikko vie letkaa ja tiimikaveri J.J.Magalhaes yrittää 110% päästä ohi(sininen auto) ja palkintohymy on suuri! | |