Club Alfa Romeo Finland ry - Perustettu 1979 - Käyttöehdot Tunnistaudu(sukunimi etunimi tai jäsentunnus)




Mikko Heinon Terveiset Imolasta
01.06.2005, Hakulinen Yrjö


Terveiset Imolasta

Jos Monza oli katastrofi ja MagnyCours melkein täydellinen, niin voisi Imolan kisa kuvailla mediumiksi. Kolmas sija ensimmäisestä ja kahdeksas toisesta lähdöstä ei toki ole huono tässä kivikovassa sarjassa, mutta kun tavoitteena on voittaa, niin jäi vähän kaivelemaan. Sunnuntai iltana pidettiin koko teamin voimin palaveri jossa käytiin asiat läpi ja päätimme, että seuraavassa kisassa Spassa heinäkuun lopussa otamme kaksi podium paikkaa. Sinne on nyt kaksi kuukautta aikaa ja tänä aikana teemme pieniä muutoksia ja käymme niitä myös huolella testaamassa.

AIKA-AJOT:
Kokeilimme ainoassa harjoitussessiossa muutamaa uutta pikkujuttua, joiden piti teoriassa antaa vähän lisää vauhtia. Käytännössä muutokset eivät kuitenkaan toimineet ja harjoitus tavallaan meni vähän harakoille. Ensimmäisen kisan aika-ajoon olikin palattava entiseen ja niin tärkeä hienosäätö jäi tekemättä. Tästä huolimatta Mikko oli 3. hieman epätyydyttävällä autolla. Puolisen sekunttia kuitenkin teamikaveri JJ:tä edellä.

Toisen kisan aika-ajo meni mönkään vaihdelaatikon petettyä heti alkukierroksilla. Sen verran Mikko ehti ajaa, että lähtöpaikaksi toiseen kisaan tuli 12. ruutu.

1.KISA
Ensimmäinen lähtö oli kilvan ajoa parhaimmillaan. Koko ajan sattui ja tapahtui. Tällä kertaa kuitenkin peli oli rehtiä mutta kovaa kylki kyljessä ajamista, eikä tarkoituksellisia päälleajoja, tai muita hölmöilyjä nähty. Mikko putosi ensimmäisessä shikaanissa neljänneksi ja alkoi heti ahdistella edessä menevää kokenutta espanjalaista Luis Villamillia. Kärkikaksikko pääsi tänä aikana karkaamaan muilta. Seuraavassa joukossa oli viisi, kuusi autoa aivan tappituntumalla toisiinsa. Kahdesti Mikko teki epäonnistuneen ohitusyrityksen nousta kolmanneksi ja molemmilla kerroilla hän putosi samantien pari sijaa alaspäin. Sieltä hän taas ohitteli itsensä Villamilin kantaan. Näin tapahtui myös viimeisen kierroksen alussa. Imolan kuuluisassa Rivazza mutkassa Mikko sitten iski ja pääsi espanjalaisen rinnalle ja oli viimeisessä mutkassa sisäpuolella ja tuli näin kolmantena maaliin. Tässä vaiheessa kisan selostaja oli repiä pelihousunsa. Tämä vauhtiveikko hehkutti pitkin kisaa Mikon ohituksia ihmetellen, että mistä näitä suomalaisia kuskeja oikein riittää. Maaliin tuloa hän kuulutti suurinpiirtein seuraavasti:
"And the thiiird place for the Great, Great finnish fighter Mikkouu Heinouu".

2.Kisa
12. lähtöruutu ei ole paras paikka lähteä tavoittelemaan podium paikkoja ja taktiikka olikin välttää osumia ja ottaa pisteitä niin paljon kuin mahdollista. Ensimmäisessä shikaaneissa Mikko vielä putosi pari sijaa varottuaan osumasta edessä sokkaileviin kavereihin. Nousu kahdeksanneksi olikin sitten jo kova urakka. Sillä autot ovat saman tehoisia ja ohittaminen ei todella ole helppoa, jos edellä ajava peittelee kaikin tavoin. Ja sitähän nämä gentlemannit tekevät. Kilpailu oli sikäli erikoinen, että Mikon edestä ei kukaan keskeyttänyt ja niinpä joka pykälä tuli ohittamalla. Kierros lisää, niin olisi sijoitus vielä voinut parantua, mutta jo nyt kuuluttaja leipoi Mikosta Imolan ohittajamestarin, eikä syyttä. Kun tiimikaveri JJ Magalhaes tuli kolmanneksi toisessa kisassa, niin tulos oli teamille tyydyttävä. Mutta kuten aluksi totesin, niin parempaa haettiin, mutta ei näissä kehissä saa mitään ilmaiseksi, vaan kaiken pitää osua kohdilleen heti aika-ajossa.

Vaikka tulos ei ollutkaan paras mahdollinen, niin yksi näyttö on taas annettu. Sarjavoittohan kirposi omista käsistä jo ensimmäisenä viikonloppuna Monzassa ja nyt ajetaan vaan yksittäisistä voitoista ja tulevaisuudesta.

Terveisin
Juha Heino
MJH-Promotion Oy
PL 37
01801 Klaukkala
+358 505 420 828
mjh.pro@kolumbus.fi
www.mikkoheino.com






IM-05 etuk pinontakaa.jpg

IM-05 podium.jpg