Club Alfa Romeo Finland ry - Perustettu 1979 - Käyttöehdot Tunnistaudu(sukunimi etunimi tai jäsentunnus)



Alfa Romeo autojen ensirekisteröintimäärät Suomessa.
Tässä ilmoitetut ensirekisteröintimäärät perustuvat AKEn ja Tilastokeskuksen tietoihin ja itsetuotujen määrät Tullin rekisteriin. Vuosien 1951-1979 sekä 1983-1986 luvut Alfa Romeo Suomessa 1950-2000 -kirjasta. Alfa Romeoiden maahantuonti Suomeen alkoi vuonna 1951 Suomen Koneliike Oy / Helkama-Auto Oy:n toimesta ja jatkui vuoden1986 loppuun asti. Maahantuonti siirtyi Alfa Romeo Svenska AB:lle 1987, tuolloin (1.1.1987) Alfa Romeo siirtyi FIAT-konsernin omistukseen. Vuonna 1993 alkoi Italkon Oy (myöh. Delta-Motor Oy) tuomaan Alfoja. Vuoden 2009 marraskuusta alkaen Alfa Romeiden maahantuonti siirtyi Aro-Yhtymän tytäryhtiölle AutoFennica Oy. AutoFennica Oy lopetti FIAT-konsernin autojen maahantuonnin 2013. Maaliskuussa 2014 uutisoitiin uuden maahantuontiyhtiön perustamisesta. Yhtiö on tehtaan, Fiat Chrysler Automobiles, omistama yhteispohjoismainen yhtiö Scandinavia Business Center, jonka pääkonttori on Tukholmassa ja elokuussa 2014 sen tytäryhtiö FCA FINLAND OY aloitti Alfa Romeo, Fiat ja Jeep autojen maahantuonnin (Abarth ja Lancia poistettiin 2014 maahantuontiohjelmasta). Vuoden 2019 marraskuussa FCA Finland Oy lopetettiin ja FCA:n autojen tuonti siirtyi epanjalaisen Bergé Auto yhtiön uuteen tytäryhtiöön Italmotor Finland Oy, joka vaihtoi nimensä tammikuussa 2022 Astara Nordics:ksi. Maaliskuussa 2023 uutisoitiin että Gibraltariin 1904 perustettu Bassadone ostaa FIAT:in, ALFA ROMEON ja JEEPIN maahantuonnin kilpailijansa Bergé Automoción SL tytäryhtiöltä Astara Nordics:lta. 1.6.2023 Bassadone ilmoitti että kesäkuusta alkaen Alfa Romeoiden Suomen maahantuonnista vastaa sen tytäryhtiö Auto-Bon Oy, joka siirtyi 2017 Bassadonen omistukseen.


Vuosi Määrä< Malleittain Osuus-% Dieseleitä Itsetuonti Automyynti
202348Giulia 1, Stelvio 0, Tonale 470,054487 508
202236Giulia 10, Stelvio 10, Tonale 160,045581 699
202147Giulia 21, Stelvio 260,044298 481
202038Giulia 21, Stelvio 170,048896 415
201933Giulia 18 (7 diesel) 15 Stelvio0,0778114 200
201873Giulia 47 Stelvio 17 Giulietta 90,0658120 499
2017122Giulia 86 Stelvio 20 Giulietta 160,1052117 191
201692Giulia 40 Giulietta 520,0743118 991
201547Giulietta 470,0453108 812
201445Giulietta 40, 4C 3, MiTo 20,0448105 304
2013161Giulietta 113, MiTo 34, 159 140,161864102 064
2012311Giulietta 234, MiTo 45, 159 31, Spider 10,287074109 856
2011492Giulietta 358, MiTo 77, 159 57 0,4011481126 179
2010285Giulietta 20, MiTo 148, 159 116, Spider 10,2694105110 472
200997MiTo 30, 159 44, 156 8, 147 14, GT 10,11478189 093
2008269159 165, 156 14, 147 74, GT 20,2013899137 733
20073330,2611998125 673
20064170,2916296145 719
20053690,253896148 164
20045080,36107142 657
20034980,3454147 419
20023140,27117 041
20013330,30109 441
20004040,30134 646
19994800,353136 324
19984050,329125 571
1997440,04101 658
1996450,0595 830
1995690,0979 890
1994200,0367 201
1993130,0255 836
1992780,1168 492
19911550,1792 485
19903450,25139 093
19897990,45176 771
19883840,22173 409
19872390,16151 432
1986214
1985178
1984136
198324
1982630,05128 017
1981480,05104 961
198016
197912
19784
19778
197618
1975169
1974124
1973209
1972153
197149
197055
196997
196847
196720
196626
196519
19649
19633
196230
19611
19609
195911
19583
19574
19564
19554
19544
19534
19511