|
| KERAVAN LEIJONAT NUORIA TUKEMAAN |
|
|
KERAVAN LEIJONAT TUKEMAAN LASTEN JA NUORTEN ELÄMISENTAITOJEN KEHITTÄMISTÄ
Keravan kolme Lions Clubia LC-Kerava, LC-Allium ja LC-Kerava Kivi ovat yhdistäneet voimansa ja sopineet Keravan kaupungin kanssa tänä syksynä alkavasta yhteistyöstä lasten ja nuorten elämisentaitojen kehittämiseen liittyen.
Yhteistyö keskittyy kahteen projektiin; Lions Quest-koulutukseen sekä Vastuu on meidän-aktiviteettiin.
Lions Quest -koulutusohjelmalla vahvistetaan opettajien valmiuksia ohjata oppilaiden elämisentaitoja - itseluottamuksen, sosiaalisten taitojen, päätöksenteon, tunnetaitojen ja kielteisen painostuksen vastustuskyvyn kehittymistä. Lapsen ja nuoren sitoutuminen ympäristöönsä vahvistuu, ja samalla ehkäistään ennalta eristäytymistä, kiusaamista ja yksinäisyyttä.
Vastuu on meidän-projekti on opetuspaketti Turvallisen netin käytön puolesta alakoulujen 3. luokkien oppilaille sekä heidän opettajilleen ja vanhemmilleen.
Sovitun mukaisesti Keravan Lionsklubit tarjoavat kaksipäiväistä Lions Quest-koulutusta kaikkien Keravan alakoulujen opettajille, yhteensä 13 koulutuspaikkaa. Kaupungin opetustoimi vastaa resurssien tasapuolisesta jakamisesta. Vastuu on meidän-opetuspaketti jaetaan puolestaan kaikille Keravan alakoulujen 3. luokkalaisille, joita on yhteensä n. 400 oppilasta.
Nyt käynnistetty suunnitelmallinen yhteistyö tukee luontevasti Keravan Lionsklubien toiminnallisia tavoitteita nuorten kehittymisen turvaamisessa ja syrjäytymisen ehkäisemisessä. |
|
|
|  |  |